Visit Finlandin vastuullisuuslähettiläs 2024 Annu Huotari tarttui haasteeseen tuotteistaa yhden hiljaisimmista matkailukuukausista, marraskuun. Yhteistyössä alueen muiden yrityksen kanssa syntyi Valoa metsässä -konsepti, jonka tuotteita on jo valmiina myytäväksi. Ympärivuotisuuden edistäminen ja sesonkipiikkien tasoittaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteista kestävän matkailun edistämiseksi.
Katso video:
– Puolet liikevaihdostamme tulee yksityisiltä asiakkailta ja puolet yrityksiltä. Marraskuu on kaikkein vaikein kuukausi, myös tuotteistamisen kannalta. Olen miettinyt jo pitkään, mitä sille asialle voisi tehdä, Huotari kertoo.
Hän ideoi matkailijoille palvelutarjontaa marraskuulle teemalla ”Valoa metsässä”.
– Mietin, miten valon ja pimeyden voisi yhdistää. Marraskuussa on kuitenkin tiettyä maagisuutta, ja siihen liittyy myös muita erityisiä vastakohtia, kuten kylmä järvivesi ja sauna tai takkatuli.
Tuotteistukseen innostui mukaan useita Nuuksio Lakeland -verkoston yrittäjiä, esimerkiksi majoitus- ja aktiviteettiyrittäjiä. Lopputuloksena syntyi kymmenkunta hämärän ajan tuotetta, esimerkiksi melontaa pimeällä Haukkalammella valaistuissa kajakeissa ja pyöräilyä hämärässä metsässä.
– Monenlaiset asiat ovat mahdollisia, kunhan vain joku ryhtyy toimeen, ja ympärillä on yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä kumppaneita, Huotari iloitsee.
Tutustu Valoa metsässä -konseptin tuotteisiin: https://www.nuuksiolakeland.fi/valoa-metsassa
Kansainvälisille matkailijoille tuotettua tarjontaa löytyy myös Visit Finland DataHubista, josta eri markkinointikanavat voivat hyödyntää niitä.
Uutinen on osa Vastuullisuuslähettilään matkassa -sarjaa, jossa kuljetaan Annu Huotarin matkassa syksyn 2024 kuluessa. Visit Finland ja Videolle-yhtiö tuottavat matkasta videosarjan. Edelliset uutiset: