Visit Finland kruunasi kolmannen kerran kestävän matkailun edistämisessä ansioituneita henkilöitä. Lisäksi valittiin vuodelle 2025 Suomen matkailun vastuullisuuslähettiläs. Palkinnot jaettiin What’s up -seminaarissa 4.12.2024 Helsingissä.
Kestävän matkailun suunnannäyttäjiksi kruunattiin Arto Asikainen Visit Lahdesta, Riina Helppi-Kurki GoSaimaasta, Atlas Juvakka Posintrasta ja Iiris Kanniala Business Oulusta.
Arto Asikainen näyttää esimerkkiä muille alueille toiminnallaan Glasgow’n ilmastosopimuksen allekirjoittaneiden yhteistyöryhmässä sekä aktiivisella panoksellaan matkailun kestävään kehittämiseen. Vaikka Lahti ei ole suurimpien kaupunkien kokoluokkaa, sen kestävän kehityksen toimista voisi koko maailma ottaa oppia.
Riina Helppi-Kurki vie alueellaan ilmastotekoja määrätietoisesti eteenpäin ja osoittaa, että teoilla todella on merkitystä. Vaikeina aikoina, kun voimavarat vähenevät, vastuullisuus jää usein sivuun – mutta ei Helppi-Kurjen johtamana. Hänen rohkea ja sisukas otteensa tuo pöytään juuri silloin uudistavan matkailun ratkaisuja.
Atlas Juvakka on navigoinut hankeviidakossa ketterästi, antaen kestävän kehityksen tavoitteille etusijan kuntarajoista piittaamatta. Juvakka on saanut aikaan konkreettista liikettä ja osoittanut todellista yhteistyön henkeä, aina valmiina ojentamaan auttavan kätensä.
Iiris Kanniala ei pelkästään kehitä ja ideoi kotikaupunkinsa Oulun matkailua, vaan ottaa yhdessä tekemiseen mukaan koko Suomen. Hänen johdollaan tavoitteisiin kuljetaan suurempaa saavuttaen – ja mikä tärkeintä, matka on mukavampi tehdä yhdessä.
Aluetoimijoiden lisäksi Visit Finland on kruunannut toista kertaa Suomen vastuullisuuslähettilään. Palkinnon sai Seikkailuapinoiden (Adventure Apes) Heidi Savolainen, joka on edistänyt esimerkillisesti yhdenvertaisuutta matkailutoimialalla.
Heidi Savolaisen luotsaama Seikkailuapinat on yksi harvoista matkailuyrityksistä, joka on rohkeasti lähtenyt kehittämään matkailupalveluita, jotka palvelevat sekä paikallisia yhteisöjä että erityistarpeita omaavia matkailijoita. Heidi näkee monimuotoisuuden voimavarana ja uskoo, että jokainen ihminen ansaitsee yhdenvertaiset mahdollisuudet nauttia matkailun elämyksistä.
Siinä missä muut saattavat nähdä esteitä, Heidi näkee mahdollisuuksia. Hänen työnsä jättää positiivisia jälkiä niin paikallisyhteisöihin, joita Seikkailuapinat rikastuttaa, kuin matkailijoihin, jotka saavat kokea ainutlaatuisia elämyksiä turvallisesti ja yhdenvertaisesti. Heidin kädenjälki näkyy myös luonnossa, jonka hyvinvointi on hänen toimintansa keskiössä.