Siirry sisältöön
Tiedote 10.02.2025

Oulun matkailu ampaisi kasvuun vuonna 2024

Kuva: Olli Vainio / Visit Finland

Oulun kansainvälinen matkailu kasvoi 37 % viime vuonna. Koko Oulun matkailualueella majoitusliikkeissä tilastoitiin yli 1 miljoona yöpymistä. Matkailuyritysten aktivoituminen kansainvälisille markkinoille tuottaa tuloksia ja tehdyt kehittämis- ja markkinointitoimet tukevat matkaa kohti kulttuuripääkaupunkivuotta.

Oulun rekisteröidyissä majoitusliikkeissä kirjattiin yhteensä 621 000 yöpymistä (+4 %), ja kokonaisyöpymisten määrä – mukaan lukien rekisteröimättömät majoitukset – nousi 851 000:een (+9 %)​. 

Vuoden aikana kansainvälisten matkailijoiden määrä kasvoi 37 %, ja suurimpia kasvulukuja nähtiin Pohjoismaista (+41 %), Saksasta (+31 %), Välimeren maista (+50 %) ja Yhdysvalloista (+46 %)​. Kansainvälisen matkailun kasvu Oulussa painottui kesään ja loppuvuoteen.

Pohjolan rengastiellä eli Oulun seudulla rekisteröityjä yöpymisiä kirjattiin jo kolmantena vuonna peräkkäin yli 1 miljoonaa ja myös seudulla kansainvälisen matkailun kasvu oli vahvaa (+27 %).

­− Oulun kansainvälinen matkailu on nyt merkittävässä roolissa matkailualan kasvussa. Yhdessä verkostojemme ja seutukuntien kanssa olemme panostaneet määrätietoisesti kansainväliseen näkyvyyteen ja uusien matkailijaryhmien tavoittamiseen. Kansainvälisen matkailun kasvu tukee myös alueen lentoyhteyksiä ja sillä on positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia, kertoo Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Suora reittilento toi matkailijavirtoja Ouluun Münchenistä

Reilu vuosi sitten käynnistynyt suora reittilento Münchenistä Ouluun on selvästi lisännyt saksalaisten kiinnostusta Oulua sekä sen lähialueita kohtaan. Matkustajien suosion takia reitti laajennettiin ympärivuotiseksi pian aloittamisensa jälkeen, ja se onkin lukuisten Finnairin operoimien kotimaan lentojen ohella vahvistanut koko Pohjois-Suomen ympärivuotista kansainvälistä saavutettavuutta.

Ulkomaisia matkailijoita saapui Visit Finlandin mukaan vuoden 2024 aikana Oulun lentokentälle eri lentoyhteyksillä yli 33 500 ja kasvua edellisvuoteen oli 30 %. Noin joka viides saapui Saksasta. Suurimmat matkailijavirrat saapuivat nimenomaan Münchenistä, mistä kasvua kertyi peräti 130 % edellisvuoteen verrattuna. Oulun lentokentälle saapui selvästi edellisvuotta enemmän matkailijoita Saksan lisäksi lähes kaikilta muiltakin markkinoilta.

­− Alueen panokset ympärivuotisuuteen ja yhdistelmä Oulun, Syötteen ja Kuusamon tarjontaa puhuttelee kuluttajia erityisesti talvella, mutta kiinnostusta on onnistuttu hyvin tuomaan myös Pohjolan rengastien kaltaisten toimenpiteiden avulla muihinkin sesonkeihin. Kulttuuripääkaupunki status tuo myös uusia asiakkaita puhuttelevaa sisältöä ja kiinnostusta koko alueelle, Visit Finlandin saksankielisen alueen johtaja Jyrki Oksanen sanoo.

Oulun pääkohteekseen ilmoittaneet ulkomaiset matkailijat käyttivät matkallaan rahaa yli 80 miljoonaa euroa viime vuoden aikana. Reilu 70 % Oulun matkailijoista oli vapaa-ajan matkalla ja heidän mediaaniviipymänsä oli peräti 7 yötä. Vapaa-ajan matkan varaukset tehtiin keskimäärin 2,5 kuukautta ennen matkan alkua. Eniten vapaa-ajan matkailijat halusivat matkallaan luontoon, kaupunkikulttuuriin, hyvinvointiin sekä liikuntaan liittyviä elämyksiä.

Lentovaraukset Ouluun jatkavat alkuvuonna kasvuaan

Oulun lentojen kysynnän kasvu näkyy myös München-Oulu-reitin tarjonnan, eli istuinkapasiteetin, kasvussa (+27 %) tammi-maaliskuulle 2025 edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Samalle ajanjaksolle myös Finnairin Helsinki-Oulu-lennon kapasiteetissa on 5 % kasvu. Tammikuun loppuun mennessä ulkomaisia lentovarauksia Oulun lentokentälle tammi-maaliskuulle olikin tehty lähes 10 % edellisvuotta enemmän. Noin joka neljäs lentovaraus on Saksasta.

Hotellien käyttöaste pysyi korkealla – kysyntää uusille majoitusratkaisuille

Hotellien käyttöaste Oulussa oli keskimäärin 69 %. Se on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Rovaniemellä, Helsingissä, Tampereella tai Turussa​. Vuoden aikana Oulussa oli tarjolla 3 100 vuodepaikkaa rekisteröidyissä majoitusliikkeissä ja 1 200 rekisteröimättömissä.

− Oulun hotellien korkea käyttöaste kertoo matkailun vahvasta kehityksestä ja ympärivuotisesta kysynnästä kaupungissamme. Olemme nähneet erityisesti kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvun heijastuvan hotellialaan positiivisesti. Uudet matkailijaryhmät ja tulevat tapahtumat tuovat entistä enemmän mahdollisuuksia alueen matkailuelinkeinolle, kertoo Original Sokos Hotel Arinan hotellinjohtaja Päivi Kaarlela.

− Oulun matkailun kasvu ja lisääntynyt matkustus ovat heijastuneet myös Radisson Blu Hotellin toimintaan. Erityisesti kansainvälisten matkailijoiden määrä on kasvanut merkittävästi viime vuoden aikana, mikä osoittaa kaupungin vetovoiman vahvistumista ja matkailumarkkinan kehittymistä. Tämä kasvu näkyy hotellissamme sekä työmatkustuksessa, että vapaa-ajanmatkustuksessa, kommentoi Radisson Blu Hotel Oulun hotellinjohtaja Tarja Karvola.

­− Hotellien korkea käyttöaste osoittaa, että tilausta uudelle hotellikapasiteetille on. Tätä edesauttaa kysynnän vahva ympärivuotisuus, toteaa BusinessOulun asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppainen. Oulun kaupunki kannustaa oululaisia myös avaamaan kotejaan ja majoittamaan vierailijoita suurtapahtumien aikaan.

Vuoden 2025 suuret tapahtumat lupaavat Ouluun matkailijavirtoja

Vuoden 2025 alkupuoliskolla Oulun matkailuluvuissa saattaa näkyä Lapland Hotels Oulun sulkeminen remontin ajaksi, mikä voi vaikuttaa tilapäisesti majoituskapasiteettiin ja yöpymismääriin kevään aikana. Tilannetta kuitenkin tasapainottavat kesällä 2025 Oulussa järjestettävät Kuninkuusravit ja Asuntomessut, joiden odotetaan lisäävän kotimaista matkailua alueelle merkittävästi.

­− Odotamme, että vuoden 2025 suuret tapahtumat houkuttelevat matkailijoita ja paikkaavat osaltaan majoituskapasiteetin muutoksia. Oulu on vahvasti mukana kansallisessa matkailukentässä ja pyrimme varmistamaan, että matkailu jatkaa kasvuaan tasaisesti myös tulevina vuosina, Kivisaari summaa.

Kansainvälinen yhteistyö tuotti tulosta

Vuonna 2024 BusinessOulu työskenteli kumppaniensa kanssa erityisesti yritysten kansainvälisten palvelujen kehittämiseksi. Oulu valittiin myös mukaan yhdeksi kestävän matkailun kansalliseksi Sustainable Travel Finland (STF) -kohteeksi.

BusinessOulun ja alueen kuntien rahoittaman lentoliikenneohjelman puitteissa käytiin myös aktiivista vuoropuhelua niin Oulu-Helsinki -reitin kilpailutilanteen edistämiseksi kuin uusien suorien kansainvälisten reittilentojen avaamiseksi. Yhdessä Oulun Matkailu Oy:n ja sen verkoston sekä Perämeren Bothnian Coastal Route eli Perämeren rannikkoalueen kanssa tavoitettiin kymmeniä matkanjärjestäjiä, joiden kautta saatiin ja tullaan lähivuosina saamaan alueelle lisää kansainvälisiä matkailijaryhmiä.

Koulutusmatkailun kansainvälisten vierailijaryhmien ohjelmat kiinnostivat ja vierailijoiden määrä Oulun kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa kasvoi vahvasti. Kasvava risteilymatkailijoiden määrä niin kesällä kuin talvellakin toi oman lisänsä Oulun matkailuvuoteen.

− Oulun matkailuverkosto on onnistunut kehittämään seudulle useita uusia kansainvälisiä mahdollisuuksia erityisesti talvikauteen. Vuoden aikana olemme tehneet kehittämistä kansainvälisen saavutettavuuden, vetovoiman ja sisältöjen vahvistamiseksi Oulussa ja yhteistyössä seudun ja koko Perämerenkaaren alueella. Tämä työ kantaa hedelmää tulevinakin vuosina, Kemppainen toteaa.

Voit tutustua tarkemmin Oulun sekä muiden matkakohteiden ulkomaiseen matkailuun Visit Finlandin Matkailijamittari-raportin avulla. Löydät tuoreimmat tiedot niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin matkailijoiden yöpymismääristä majoitusliikkeissä. Tilastopalvelu Rudolfissa on näiden lisäksi laaja valikoima tietokantataulukoita Suomen matkailuun liittyen. Lentodatan lähteenä on käytetty ForwardKeysin Destination Gateway -sovellusta.

 

Lisätietoja medialle

Jyrki Oksanen
Head of VF, DACH & Benelux, Visit Finland
jyrki.oksanen (at) businessfinland.fi
+49 151 730 29 879

Heli Hemgård
Communications Manager, Business Finland / Visit Finland
heli.hemgard (at) businessfinland.fi
+358 40 9015219

Yrjötapio ”Y.t.” Kivisaari
President & CEO, Oulun Matkailu Oy
yt@visitoulu.fi
+358 40 546 6283

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi