Visit Finland ja Finnair yhdistävät voimansa Suomen matkailuelinkeinon edistämiseksi ja tuovat matkailualan kansainvälisiä ostajia Rovaniemelle 11.–13.6. perehtymään Suomen kesän matkailutarjontaan. Kolmantena järjestäjänä Midnight Sun Workshopissa toimii Visit Rovaniemi.
– Tapahtuman tavoitteena on vahvistaa meille tärkeää matkailun ympärivuotisuutta ja Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä matkailumarkkinoilla, kertoo Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari.
– Tapahtuma kokoaa yhteen noin 330 matkailualan ammattilaista, sekä kansainvälisiä ostajia että kotimaan matkailutoimijoita, ja järjestelyjä on tehty kaksi vuotta. Suomella on paljon tarjottavaa kansainvälisille matkailijoille, ja tämä on konkreettinen tapa markkinoida tarjontaamme.
Finnair lennättää tapahtumaan yli 100 matkanjärjestäjää ja matkatoimistoa eri kohdemarkkinoilta Euroopasta, Aasiasta, Pohjois-Amerikasta sekä Australiasta.
– Suomeen on erinomaiset yhteydet, ja matkailuelinkeinon kannalta on tärkeää, että saamme matkailukautta pidennettyä myös keväälle, kesälle ja syksylle, sanoo Finnairin globaalista myynnistä vastaava johtaja Jenni Suomela.
– Lapin talvi on jo tuttu monille, mutta meillä on tarjota aitoja elämyksiä ympäri vuoden ja ympäri Suomen, ja niitä esittelemme nyt.
Kansainvälisiä matkanjärjestäjiä perehdytetään Suomen matkailutarjontaan myös tapahtumaa ennen ja sen jälkeen toteuttavilla opintomatkoilla. Nämä matkat suuntautuvat esimerkiksi Lahteen, Jyväskylään, Tampereelle ja Ouluun, Rovaniemen lisäksi.
– Matkanjärjestäjille on tärkeää itse nähdä, mitä elämyksiä he myyvät, joten viemme heidät esimerkiksi kokemaan Tampereen uudesta näkökulmasta, kattokävelemään historiallisen Finlaysonin alueen katoille, sanoo Jenni Suomela.
Midnight Sun Workshopissa rovaniemeläiset matkailuyrittäjät ovat aktiivisesti mukana esittelemässä pohjoisen elämyksiä keskiyön auringon alla. Monelle ulkomaiselle matkailijalle esimerkiksi melontaretket Lapin valoisassa kesäyössä tai keskiyön auringon kuvausretket ovat taianomaisia elämyksiä.
Talven ja eritoten Lappiin suuntautuva talven matkustus on hyvässä nosteessa, mutta kesämatkailussa Suomi on reilusti esimerkiksi muita Pohjoismaita jäljessä; vuoden 2023 kesäkaudella Pohjoismaissa mitattiin 24 miljoonaa ulkomaisten vierailijoiden yöpymistä, joista Suomen osuus on vain 7 %.
– Maailmalla matkustetaan eniten kesäkautena ja uusien matkakohteiden löytämisestä kilpaillaan. Lapin luontoarvot, ilmaston viileys ja kohteiden ruuhkattomuus ovat valtteja. Yöttömän yön kokeminen on vahva elämys. Tällä viestillä ja saavutettavuutta kehittämällä saamme matkailijamäärät tulevina kesinä kasvuun, kertoo Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.
Matkailu on merkittävä elinkeino ja vuonna 2022 matkailutoimialat työllistivät 140 600 henkilöä ympäri Suomen, eli noin 5 % kaikista työllisistä työskenteli matkailualalla. Vientiin rinnastettava matkailutulo oli 4,5 mrd. euroa vuonna 2023. Se on yli kaksi kertaa suurempi kuin terveysteknologian vienti ja suurempi kuin Suomen kaikki korkean teknologian vienti yhteensä.
– Matkailu on merkittävä työllistäjä, mutta sen menestys ja kasvu ei tule tyhjästä. On äärimmäisen tärkeää, että panostukset Suomen matkailun edistämiseen säilyvät, sanoo Kristiina Hietasaari.
– Meillä on erottuvaa tarjontaa ja hyvät yhteydet maailmalle, mutta nämä pitää saada paremmin markkinoiden tietoisuuteen.
Kristiina Hietasaari
Senior Director, Visit Finland
Business Finland / Visit Finland
Puh: +358 40 778 8918
kristiina.hietasaari (at) businessfinland.fi
Heli Hemgård
Communications Manager
Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh: +358 40 901 5219
heli.hemgard (at) businessfinland.fi
Jenni Suomela
Vice President Global Sales & Channel Management
Finnair
Puh: +358 40 137 6924
jenni.suomela (at) finnair.fi
Sanna Kärkkäinen
Visit Rovaniemi
Toimitusjohtaja
Puh: +358 40 576 3414
sanna.karkkainen (at) visitrovaniemi.fi
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi